torstai 10. marraskuuta 2016

Keskiviikko kuvina + 2. viikko

Nyt on menossa jo toinen viikko ja aika kuluu tosi nopeesti. Joka päivä oppii jotain uutta ja pääsee tekemään jotain erilaista. Uusmattilassa on tosi rento ilmapiiri ja mukavat työntekijät.

Maanantaina pääsin ratsastamaan Anun hevosella Caradrinalla. Olin aluksi ihan hukassa niin herkällä hevosella, mutta pikkuhiljaa alko löytymään yhteistyö :D
Riinalla on isot liikkeet kokoonsa nähden ja varsinkin harjoitusravissa oli vaikeaa istua.
Tehtiin pohkeenväistöjä, askeleen pidennystä ja lyhennystä, sekä ihan pysähdyksiä.











Korppariin!
 Tiistaina lähdin Anun mukaan viemään Maggietä Korpikylään Mikael Wahlmanin ratsastettavaksi. Siistitiin Jonnan kanssa Maggie kotona mahdollisimman hyvin, ja paikan päällä vaan satuloitiin Anun kanssa. Kävelyttelin Maggietä siihen asti kun Miksu tuli. Kävin viemässä muutaman rehusäkin autosta talliin ja sitten tulin takaisin maneesiin korottamaan esteitä. Ennen lähtöä purettiin esteet ja lastasin Maggien koppiin. Kotona vielä pestiin ja hoidettiin Maggie. 






Keskiviikko 9.11

Päivä kuvina:

Aamulla kävellään junalta tallille.

Hepat on ruokittu ja loimitettu ennenkun pääsen tallille joten alan viemään heppoja heti ulos.

Kun hepat on pihalla, alkaa karsinan siivous. Siivouksen jälkeen tietenkin kuivitetaan ja lakaistaan.

Tarhat siivotaan ennen päiväruokintaa. Riina ja Maggie haluaa autaa.
Sit hepoille päiväheinät ja päästään itsekin syömään.

Pääsin hieromaan Wallua hierontalaitteella.
 
Samalla siistittiin tukkaa. Wallun mielestä lopputulos oli turhan epätasainen :D







Siivottiin loimivarasto, tässä varasto siis jo siistinä :D



Taas tarhoja, Riina ja Maggie auttaa aina!
Juotetaan hepat. Tähän aikaan päivästä kaikilla on yleensä jano.
Maggiellä ainakin. Ennen kotiinlähtöä ruokittiin vielä hepat.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti